| Tiivistelmä | Päästökaupalla tarkoitetaan sitä, että äästökauppakelpoiset toimijat voivat käydä vaihdantaa päästöoikeuksilla, jotka oikeuttavat toimijan kasvihuonekaasupäästöihin. Kotimainen ilmastokaasujen päästökauppa rajoittuisi vain kotimaan yksiköihin ja päästöihin.
Päästökauppa ei vähennä päästöjä. Päästöjä vähentävät investoinnit ja toimintatapojen muutokset. Kansallisen ilmasto-ohjelman kokonaisuudesta riippuu, mikä osa siinä kansallisella päästökaupalla olisi. Päästökauppa, erityisesti jos siihen liittyy kasvihuonekaasujen päästöjen kiintiöinti tai muu määrällinen rajoittaminen, on ilmastopolitiikassa järeä keino, josta Suomessa ei ole aikaisempaa kokemusta. Päästöjen puhtaaseen kiintiöintiin verrattuna päästökauppa saattaisi tarjota kuitenkin lähtökohtaisesti joustavan ja kustannustehokkaan vaihtoehdon päästötavoitteiden saavuttamiseksi.
Toimikunnan mielestä useimmat - ja tärkeimmät - seikat puhuvat sen puolesta, että jos päästökauppa otetaan ilmastopolitiikan keinovalikoimaan, Suomen on edullisempaa ja kustannustehokkaampaa käyttää päästökauppaa ilmastopolitiikan välineenä yhdessä muiden maiden kanssa. Päästökauppa-alueeseentulisi kuulua myös maita, joissa päästöjen vähentämisen kustannukset ovat pienemmät kuin Suomessa.
Toimikunta ei esitä yritysten välisen päästökaupan aloittamista pelkästään Suomea koskevana. Jos EU:n jäsenmaat ja yhteisö ratifioivat Kioton pöytäkirjan ja jos EU:n sisäinen päästökauppa alkaa, Suomen on harkittava kauppajärjestelmään liittymistä. Jos EU:n kauppasysteemistä ei tehdä päätöksiä vuoteen 2005 mennessä tai Suomi ei voi liittyä siihen Suomelle epäedullisen toteutustavan vuoksi, Suomen on tutkittava päästökauppajärjestelmään liittymistä erityisesti Pohjoismaat ja Itämeren maat käsittävän alueen tasolla. Ennen päästökauppajärjestelmiin liittymistä tulee arvioida päästökaupan hyödyt ja haitat eri osapuolille Suomessa sekä sen käyttökelpoisuus verrattuna muihin ohjauskeinoihin. |